Mielen kahdet kasvot

 Oloni ei ole mikään maailman paras. Toisaalta on pirteä ja jaksan tehdä jotain asioita, mutta mieliala on niin maassa kuin vaan voi olla. Olen yrittänyt viettää mahdollisimman paljon aikaa ystävien ja lasten kanssa, että en olisi yksin ajatuksieni kanssa. Ahdistaa ajatus yksinolosta. Onneksi on viikonloppu ja mies tulee reissuhommista kotiin. Enää pitäisi olla vain yksi viikko reissuhommia, sitten jatkuu hommat täällä omilla kylillä. Toivottavasti. Pelkään sitä et ukko tulee kotiin ja sanoo et työmaa venyy... Mutta oon onnellinen et ukko on tiedostanut sen että kuinka raskasta mulla on kotona kun se on reissussa. Lapset on hyppinyt koko viikon silmille. Ne ei vaan kuuntele mua yhtään, joka asiassa pitää uhata et soittaa iskälle jos ei käytös muutu. Maanantain ja tiistain olin lepsu ja otin tosissani sen kun poitsu sanoi että aivot on vihreät (tämä tarkoittaa hänellä päänsärkyä ja mahdollista alkavaa migreenikohtausta). Annoin lasten jäädä siis kotiin. Eli siinä oli kak...

Kun tein tän blogin ajatuksenani oli että kirjoittaisin usein... No toisin kävi. Tuo syksy otti tosi koville. Jäin joulukuussa koulusta sairaslomalle. Tässä tuli tehtyä pitkään ja hartaasti pohdittu päätös, kirjaimellisesti päätös, sillä päätin päättää opinnot toistaiseksi. Haen sitten tulevaisuudessa uudelleen kouluun jos koen sen silloin mahdolliseksi. Sairaslomalla on ollut aika miettiä tulevaisuutta ja koulun osalta se ei näyttänyt hyvältä. Sain kiitettäviä arvosanoja niistä mitä ehdin suorittaa, enkä olisi halunnut jatkaa koulua alle oman tasoni mihin oikeasti kykenisin. "Eihän kukaan työnantaja niitä arvosanoja katso vaan tutkintoa kokonaisuutena" mutta minäpä katson. En tyydy alle 4, varsinkaan kun tähän mennessä suoritetut opinnot on ollut 5, ja tällä hetkellä mun suorituskyky opiskeluihin ei olisi ollut sitä tasoa. Tiedän että moni ihmettelee ja jopa tuomitsee mun päätöksen mut tää on mulle ja mun perheelle tällä hetkellä parhaaksi. Meidän talous ei kestä mun sairasl...

Mulla on nyt joku ihme vaihe päällä, ollut kyllä jo pienen tovin. Ajattelen pienen pääni sisällä kaiken maailman kauhuskenaarioita ja pää on täynnä maailmanlopun ajatuksia. Tuntuu, että odotan koko ajan kolmatta maailmansotaa tai jotain kamalaa luonnonkatastrofia tai ydinpommia tai jotain muuta kamalaa. Ja kuitenkin kovin epätodennäköistä - ainakaan mikään näistä ei varmaan ihan täysin ilman varoitusta tule... KAI... Kauhuissani päässäni ajattelen sitä, että mitä jos joku tällainen tapahtuu sellaisena aikana, että olemme perheenä erossa toisistamme. Lapset koulussa ja päikyssä ja itse kotona ja mies töissä. Joutuisimme kaikki eri väestönsuojiin. Ja miten lapset siihen reagoisi? Paniikissa ilman äitiä ja/tai isää. Tai miten itse reagoisin kun olisin erossa kaikista rakkaista. Tai en tiedä onko tuo Hervannan väestönsuojajärjestelmä millainen, että kuinka yhtenäinen se on. Toisaalta päikky ja koulu on ihan kodin hollilla, joten jos tuo on joku laajempi luolasto tuossa maan alla niin me vo...

Pt. 1 koska veikkaan että purkaudun tasiasta vielä lisää tulevaisuudessa.... Mieheni on ollut kotona melkeinpä koko lasten olemassaolon ajan. Hän opiskeli pari vuotta tuossa välissä kun vaihtoi alaa silloin kun esikoinen oli about 2v, mutta oli kuitenkin iltapäivät ja illat kotona. Tämän vuoden tammikuussa hän vihdoinkin sai töitä, mutta oli silloinkin illat kotona, tähän reissutyöjaksoon asti.  Ja koko yhdessäoloaikamme aikana meillä on ollut vain muutama viikon pituinen erossa olo. Taitaa yhteensä olla 6 viikkoa melkein kymmenen vuoden aikana, ja nekin on ollut minun kuntoutusjaksoja. On meillä viikonloppuja ollut et ollaan oltu erossa mutta tällaisia "pidempiä" jaksoja ei ole muita ollut. Reilu kuukausi sitten elokuun loppupuolella koko maailmamme mullistui (dramaattista, i know) kun hän sai työmaan Espoosta. Pitkät päivät työmaalla tiesi isompaa palkkaa päivärahoineen, joten tietenkin hän otti tarjouksen vastaan ja meni tuonne sitten töihin. Työmaa varmistui torstaina (ti...

Päivälleen 10 vuotta sitten oli yksi elämän aikana tekemistäni viidestä itsemurhayrityksistä. Vuosipäivä. Kyllä tuon teon muistan mutta en päivämäärää, nyt se kolahti Facebookin muistoista naamalle. En tähän hätää kykene sen suuremmin avaamaan asiaa, muuta kuin että onneksi selvisin. Tää kolahti nimittäin aika pahasti. Näihin aikoihin tapasin nykyisen aviomieheni, en olisi häneen törmännyt ja saanut ihania lapsiani jos olisin teossani onnistunut.  Yritys, joka yllä mainitusta syystä jäi viimeiseksi.

Pohjatietoa. Poikani 7v on nepsy-lapsi. Hänellä on kielellinen kehityshäiriö ja todennäköisesti ADHD. Hän on ikätasoaan erittäin heikompi tuottamaan puhtaita lauseita ja sanavarasto on suppea. Puheterapia on aloitettu jo 3vuotiaana ja se on tällä hetkellä kaksi kertaa viikossa. Toimintaterapiaa on ollut nyt vuoden verran kerran viikossa, sillä hänellä on vaikeuksia tietyissä toimintamalleissa ja ylivilkkautta. Hän käy nyt toista vuotta eskaria, eli on pidennetty oppivelvollisuus. Hän on jo muutaman viikon ollut kovin vastahakoinen menemään eskariin. Aamut on ollut itkua ja on aiemmin sanonut vain että ei tykkää tehdä tehtäviä ja sen takia ei halua mennä. Mutta nyt sain sitten yhtenä iltana hänen suustaan ulos oikean syyn. Itkua vääntäen sängyn pohjalla hän vihdoin uskalsi sanoa sen. Häntä kiusataan koulussa. On kuulemma potkittu pippeliin vessajonossa ja ulkona tönitään, sanallisesta kiusaamisesta en ihan saanut selkoa että onko sitä ja kuinka paljon, mutta kauhistuin jo tuosta että ki...